The spatial politics of depoliticization: Visionary planning, bioeconomy, and forest capital

Abstrakti

Depolitisaatio on keskeinen strategia, joka määrittää nykyisten kapitalististen demokratioiden poliittista hallintaa. Tämä väitöskirja tarkastelee depolitisaation ilmenemistä poliittisena strategiana valtion tilasuhteiden rakenteellisessa muutoksessa Suomessa. Depolitisaation tilallisia suhteita tutkitaan väitöskirjan kolmen osajulkaisun kautta. Osajulkaisut käsittelevät visionääriseen suunnitteluun kiinnittyvää talouskasvun politiikkaa, metsäbiotalouden julkisen legitimiteetin rakentumista sekä metsäteollisuuden pyrkimystä vaikuttaa valtiostrategiaan. Nämä näkökulmat muodostavat kokonaiskuvan valtion tilalliseen muutokseen vaikuttavista depolitisoivista ja politisoivista tendensseistä sekä poliittisista ja taloudellisista ristiriidoista.

Väitöskirja tarkastelee depolitisaation yhteiskunnallista perustaa kiinnittämällä huomion siihen, kuinka kapitalistiset yhteiskunnalliset suhteet ja kapitalistinen tuotantotapa ehdollistavat yhteiskunnallisten sfäärien rakentumista ja erottautumista. Talouden ja politiikan välinen erottelu ja kapitalistisen talouden ”ekologinen dominanssi” tuottavat otolliset olosuhteet depolitisaation ilmenemiselle taloudellistumisen muodossa. Politiikan ja talouden väliset rajanvedot perustuvat ontologiselle abstraktiolle ja yhteiskunnallisen toiminnan seurauksena nämä abstraktiot muodostuvat konkreettisiksi ja reaalisiksi. Väitöskirja soveltaa strategisrelationaalisen valtioteorian ja epätasaisen alueellisen kehityksen teoriaperinteitä depolitisaation tarkastelemiseen.

Depolitisaatio ilmenee kontekstissa, jossa valtion tilallista muutosta ohjaavilla kilpailevilla kasvumalleilla on eriävät tulevaisuuskuvat valtion tilallisesta työnjaosta Suomessa. Urbaaniin kasvuun keskittyvä kaupunkiregionalistinen kasvumalli korostaa “voittaja vie kaiken” -aluerakennetta, jossa valikoidut kaupunkiseudut kilpailevat globaalilla tasolla pääoman ja investointien houkuttelussa. Vastaavasti biotalouden kasvumalli tavoittelee maaseudun kuihtumisen pysäyttämistä muuntamalla resurssiriippuvaiset aluetaloudet kohti kestävämpiä tuotantotapoja korostaen täten hajautunutta aluerakennetta.

Väitöskirjan Artikkeli I analysoi visionäärisen kaupunkisuunnittelun depolitisaatiota Oulun keskustavisio 2040 -projektissa asiakirja-aineiston, tutkimusraporttien, suunnittelutapahtumien ja itse keskustavision kautta. Artikkeli II tarkastelee biotalouden depolitisaatiota vuoden 2019 eduskuntavaalien julkisessa keskustelussa käyttäen hyväksi erilaisia sanomalehtiaineistoja heinäkuun 2018 ja tammikuun 2020 välillä. Artikkeli III tutkii metsäyhtiö UPM:n yritystä politisoida Kaipolan paperitehtaan lakkauttaminen elokuussa 2020 siirtämällä vastuun lakkautuksesta hallituskoalitiolle. Artikkelin III aineistona toimivat tilastot, UPM:n julkiset strategiat sekä Kaipolan lakkauttamiseen liittyvä media-aineisto. Jessopin ja Sumin kehittämä kulttuurisen poliittisen talouden teoria sitoo yhteen väitöskirjan metodologisen lähestymistavan ja kiinnittää huomion siihen, kuinka poliittistaloudelliset imaginaarit rakentuvat materiaalisuuden ja diskursiivisuuden välisessä dialektisessa vuorovaikutuksessa. Väitöskirja soveltaa kulttuurisen poliittisen talouden inspiroimaa kriittistä diskurssianalyysia depolitisaation tilallisuuden tarkastelussa.

Väitöskirja osoittaa politiikan materiaalisen keskinäisriippuvuuden suhteen sekä muihin yhteiskunnallisiin sfääreihin että kapitalistisen yhteiskunnan kokonaisuuteen ja sen, kuinka nämä keskinäisriippuvuuden suhteet ehdollistavat poliittisen päätöksentekokyvyn itsenäisyyttä. Depolitisaation tilallisuus ja alueellisuus muotoutuvat eriävien poliittistaloudellisten imaginaarien kautta. Erilaiset yhteiskunnalliset intressiryhmät, kuten eri pääomafraktiot, poliittiset puolueet, alueelliset intressit tai luokkaintressit, kiinnittyvät näihin imaginaareihin. Depolitisaation käsitteellinen venyminen ja ekspansiivinen käyttö tunnistetaan keskeiseksi tutkimuskirjallisuutta vaivaavaksi ongelmaksi. Väitöskirja argumentoi depolitisaation analyyttisen selkeyden säilyttämisen puolesta. Jotta analyyttinen selkeys voidaan säilyttää, tulisi depolitisaatio kiinnittää tiukemmin yhteiskunnan materiaalisiin kehityskulkuihin, välttää liian laveaa politiikan määritelmää sekä keskittää analyysi myös muihin yhteiskunnan osa-alueisiin politiikan sfäärin lisäksi. Depolitisaation normatiivisen kritiikin tulisi liikkua politiikan kritiikistä yhteiskunnallisen kokonaisuuden kritiikkiin, joka tunnistaa ne materiaalisen keskinäisriippuvuuden suhteet, jotka tuottavat politiikan depolitisoitumista.